Heijastinluolassa on muodonmuutoksien tarinoita. Ne voidaan käsittää satuina tai mielen liikkeinä. Pimeä ympäristö korostaa kokemuksen unenomaisuutta.

Luolan hahmot muodostavat pitkiä ketjuja, jotka kuvaavat muodonmuutoksia. Hahmo, esimerkiksi viitteellinen lintu, lentää halki luolan muuttuen matkan varrella hirveksi, joka muuttuu kissaksi, joka muuttuu sudeksi, joka muuttuu mustekalaksi, joka muuttuu jälleen kuuden metrin matkan jälkeen jälleen linnuksi. Toinen hahmo saattaa olla abstrakti muoto, joka muuttuu yhä uudestaan, etsii matkansa aikan alati uutta hahmoa. Luolassa tapahtuu kymmeniä vastaavia muodonmuutoksia, suuria ja pieniä.

Teknistä tietoa

Luolan valoa heijastavat olennot on leikattu heijastavasta materiaalista, kuten heijastintehtaan ylijäämämateriaalista. Hahmot liimatiin seininä ja kattona toimivaan mustaan moltoniin, paksuun heijastamattomaan kankaaseen.

Heijastin palauttaa siihen osuvan valonsäteen alkuperäistä valonlähdettä kohti eli katsoja silmien tienoille. Hahmot ovat näkyvissä katsojalle ainoastaan silloin kun niihin osuu valoa katsojan silmien korkeudelta. Valaisimena vierailijalla on otsalamppu tai oma kännykkänsä, jonka hän asettaa otsalleen, ”kolmannen silmän” kohdalle. Puhelimen näytön valo valaisee heijastavia hahmoja juuri sen verran kuin heijastinefektin syntymiseen tarvitaan. Otsalamppuun liimattiin musta suppilo, jossa oli valoa antamassa oli vain kolmen millimetrin reikä.

Heijastiluola rakennettiin Tekniikan museoon Helsingissä vuonna 2017. Yhteistyökumppanina oli Metropolia ammattikorkeakoulu. Vuonna 2018 heijastinluola oli olsa FLASH1 valotaidefestivaalia Suomenlinnassa. Tammikuussa 2019 päiväkoti Vironniemen lapset rakensivat opastamanani oman luolan osaksi Lasten Valoseikkailua.